Utrecht on Hollannin neljänneksi suurin kaupunki, jossa on yli 300 000 asukasta. Kaupunki sijaitsee maan keskiosassa noin puolen tunnin junamatkan päässä maan pääkaupungista Amsterdamista. Utrecht on erinomainen lomakohde nuorille etenkin, sillä alue on täynnä opiskelijoita. Myös vähän kypsemmille matkaajille kaupunki tarjoaa paljon, sillä sen rikas kulttuuri ja kauniit maisemat antavat monta syytä viettää seuduilla useampikin päivä.

Utrecht – Miten matkustaa?

Suomesta on varmasti yksinkertaisinta lentää ensin Amsterdamiin, josta voi kätevästi ottaa junan tai bussin Utrechtiin. Itse asiassa jo Schipholin lentokentältä menee suora juna, joten Amsterdamissa ei tarvitse välttämättä edes käydä. Halutessaan voi vuokrata myös auton. Hollannin liikenne ei ole kovinkaan ruuhkainen tai muutenkaan sen monimutkaisempi kuin Suomessa.

Kaupungin sisällä liikkuminen on helppoa. Kuten muuallakin Hollannissa, myös Utrechtissä pyöräily on erittäin suosittu tapa liikkua paikasta toiseen. Voit vuokrata pyörän esimerkiksi juna-aseman lähettyviltä. Pidä kuitenkin varasi, sillä pyörävarkaudet ovat valitettavan yleisiä. Jos haluat kokeilla julkisilla liikennevälineillä kulkemista, vaihtoehtoinasi ovat bussi ja raitiovaunu.

Utrechtin keskusta

Nähtävyydet ja käyntikohteet

Utrechtin keskustassa sijaitseva mahtipontinen Dom Church, tuomiokirkko, tulee varmasti nähtyä heti kaupunkiin saapuessa. Goottityylinen kirkko on rakennettu 1200-1500 luvuilla ja historiallisesti se on yksi Utrehtin merkittävin monumentti. Heti kirkon vieressä sijaitsee kaunis puutarhamainen puisto, jossa etenkin kesäisin on mukavaa rentoutua turistikierroksen lomassa.

Sekä uudet että vanhat rakennukset aivan Utrechtin keskustassa ovat mielenkiintoista katseltavaa. Arkkitehtuurissa löytyy uutta ja vanhaa. Jo pelkkä kävelyretki keskustan halki antaa ihastelemisen aihetta. Kaupungin kaksi varmasti kuuluisinta teatteria, Stadssschouwburg ja Theater Kikker ovat näkemisen arvoisia. Kaikki esitykset yleensä ovat hollanniksi, mutta ohjelmistossa on usein myös tanssi- ja performanssiesityksiä. Keskustassa ollessaan voi poiketa myös paikallisilla kalamarkkinoilla.

Tekemistä Utrechtissä

Kuten joka puolella Hollantia, yöelämä on Utrechtissäkin vilkasta. Lukuisat klubit ja baarit ovat avoinna yömyöhään, mutta useimmiten etenkin turistikausina ravintolatkin pitävät ovensa auki pitkään.

Kesäaikaan Utrechtissä järjestetään monia festivaaleja ja suurin niistä on varmasti The Parade. Tämä festivaali kestää yleensä heinäkuun kaksi viimeistä viikkoa. Sen aikana kaupungissa nähdään musiikkia, tanssia, teatteria ja stand-up -esityksiä enemmän kuin muina vuodenaikoina.

Jos vietät Utrechtissa pitkän loman ja kaipaat hieman rentoutumista, voit käydä katsomassa uusimmat elokuvat yhdessä lukuisista elokuvateattereista. Lisäksi Utrechtissä on paljon kauniita puistoalueita, joissa voi viettää vapaasti aikaa. Yleensä kuitenkin turisteja kehoitetaan välttämään puistoja öisin, vaikka kyseessä muuten onkin suhteellisen normaali kaupunki.

Ruoka ja juoma

Utrechtin paikallinen ruoka ei juurikaan eroa muusta Hollannin ruoasta. Siellä täällä on pieniä kioskeja, joista saa paikallista herkkua; ranskalaisia majoneesilla. Tarjolla on myös kroketteja, eli perunamuusilla ja eri vaihtoehdoilla täytetty uppopaistettu pieni rulla. Yksi tunnetuimmista ruokapaikoista on kaupungintalon vieressä sijaitseva Broodje Plof. Se on täkäläistenkin vakiopaikka erityisesti muutaman drinkin jälkeen. Ravintoloita Utrechtissä on paljon ja melkeinpä jokaista laatua aina vegaaniruoista aasialaiseen keittiöön.

Alkoholijuomien valikoimakin on laaja ja kuten sanottu, baarivaihtoehtoja on lukuisia. Meille suomalaisillekin rakas kahvi on sekin suuressa suosiossa Utrechtissa. Sanotaankin, että Utrechtin kahvikulttuuri on yksi Hollannin edistyneimmistä, kunhan vain tietää minne menee. Hyviä kahviloita ovat esimerkiksi The Village ja Brandmeesters.

Kulttuuri

Utrecht on leppoisa matkakohde ja paikalliset ovat mukavia. Ulkomaalaisiakin näkyy katukuvassa paljon, joten ihmiset ovat tottuneet puhumaan englantia. Kuten muuallakin Hollannissa, yleinen kulttuuri on rentoa ja aktiviteettejä on paljon.

Varoituksen sana kuitenkin erityisesti yksin matkustaville; Utrecht lasketaan yhdeksi Hollannin turvattomimmista kaupungeista. Joitakin alueita kannattaa siis välttää erityisesti yöaikaan. Utrecht matkakohteena on muuten hyvä valinta, mutta valppaana kannattaa pysyä kuten muutenkin matkustaessa.